Aivan ensi kerran tutustuin kettuterrieriin vuonna 1968, kun naapurikylästä karkasi karkeakarvainen kettuterrieri ja tuli meidän portaille ihmettelemään maailman menoa. Koko meidän perhe (vanhempani ja siskoni) ihastui kyseiseen "karvaturriin" sinä aikana, kun etsimme karkulaisen varsinaista kotia.

Meille tämän karkulaisen "johdosta" sitten saapui tämä ihka ensimmäinen kettuterrieriuros vuonna 1969 ja sehän oli tietenkin karkeakarvainen, kun emme muunlaisia tienneetkään olevan. Koira oli meillä kotikoirana ja perheenjäsenenä eläen kunnioitettavat 13 vuotta.

Ensimmäisen oman kettuterrierini (karkeakarvaisen) hankin vuonna 1991, kun olosuhteet sen sallivat. Sileäkarvaisiin kettuterriereihin tutustuin käydessäni näyttelyissä oman kk. kettuterrierini kanssa. Vuosien kuluessa sekä olosuhteiden muututtua vieläkin paremmaksi pitää koiria perheeseemme muutti sileäkarvainen kettuterrieri ja siitähän se innostus sitten alkoi.

Anoin Kennelnimeä, jonka sainkin ja samalla allekirjoitin myös kasvattajasitoumuksen. Kennel Onwards on kotikennel maaseudunrauhassa, joka toimii pienimuotoisesti perheen ehdoilla eli koirat ovat meille perheenjäseniä. Toivon myös, että kasvattini saavat hyvän kodin, jossa ne ovat mukana kaikessa siinä mitä muukin "lauma" tekee.

Olen käynyt myös tutustumassa koe- ja näyttelytoimintaan aina, kun oma ja perheemme aika on sen sallinut. Toimin itse hyvin paljon kunnallisessa päätöksenteossa, joten aikani näyttely- ja koetoimintoihin on rajallinen, mutta pääasiahan on että koirilla ja koko "laumalla" on hyvä olla.

Jokainenhan aloittaa siitä ensimmäisestä pentueesta joskus ja niinhän se kävi minullekin jolloin päästiin pentuetilanteeseen asti. Ensimmäinen kennelin pentue syntyi 15.4.2003 ja jatkoa toivotaan tulevan. . . .

Ottakaa yhteyttä aina, kun siltä vähänkin tuntuu. Karjalaisen luonteeni puolesta olen erittäin iloinen yhteyden otoista ja pienistä/suurista rupattelutuokioista.

Kirsi-Marja Kauvo
Ylämaa
Puh.050-5521425

kennel.onwards(at)gmail.com

© Paula Similä